torstai 17. marraskuuta 2011

Uuden edessä

Yksitoista vuotta takaperin lähdin opiskelemaan kuvataiteilijaksi. Se kuulosti kivoimmalta vaihtoehdolta sillä paikkakunnalla, jolle olin juuri seurustelukumppanin perässä muuttanut. Työllistymisellä en päätäni vaivannut, pääasia, että opiskelu oli hauskaa.

Kahdeksan vuotta sitten olin ensimmäisessä työpaikassa tutkimuslaitoksessa. Työilmapiiri oli karsea ja painostava, mutta väänsin pitkiä päiviä ja yritin olla mieliksi kaikille. Iltaisin pakenin stressaavaa työilmapiiriä pänttäämällä seremoniallista magiaa ja kabbalaa viiden kirjan viikkotahtia.

Kuusi vuotta sitten siirryin mukaviin viestintäalan töihin viideksi vuodeksi. Kolmisen vuotta sitten aloin myös tehdä koulutus- ja konsultointikeikkoja ja perustin oheen oman yrityksen. Kaksi vuotta tein kolmea työtä yhtä aikaa, mutta olin samalla tyytymätön työmäärään. Vaikka rahaa kertyi, oli omaa aikaa hyvin vähän… enkä oikeastaan tehnyt niitä asioita, joita halusin.

Vajaa vuosi sitten aloitin nykyisessä työssäni muutettuamme pääkaupunkiseudulle. Muutama kuukausi sitten stressi sai mahani ärtymään ja oireilemaan. Ramppasin lääkäreiltä toiselle varmana, että vatsassani asuisi ameeba ja helikobakteeri ja suolistomatoja. Samaan aikaan iski pari kuukautta kestänyt sitkeä flunssa. Väsyin töihin totaalisesti. Ei enää kokouksia, ei työmatkoja, ei tiedotteita, ei yhtään uutisjuttua, ei edustamista, ei toimistotuoliin puutumista.

Kaksi viikkoa sitten otin loparit.

Eihän tässä ole mitään järkeä. Ensin opiskella koko nuoruus, sitten tehdä töitä saavuttaakseen työkokemusta, jotta voisi saada taas uuden työpaikan ja parempaa palkkaa ja lisää vastuuta ja stressiä ja taas vaihtaa työpaikkaa ja olla joustava ja tehdä itsensä tarpeelliseksi ja luopua vapaa-ajastaan työmatkojen vuoksi.

Ja yhtäkkiä on vain väsymys ja yöllä ajatuksissa kierivät työasiat. Eikö työn pitänyt olla välttämätön pieni paha, jolla kerätään rahaa elämisen ylläpitoon ja kivoihin harrastuksiin? Koska se nielaisi kaiken? Minne hävisivät harrastukset?

Mitä haluan elämässäni todella tehdä?
En ainakaan istua toimistossa enää yhtään päivää.

Mitä nyt teen?
Olen luottavainen. Elämä kantaa. Elämä johdattaa.
Kirjoitan.
Teen sitä, mitä todella haluan elämässäni tehdä.
Luovun. Luovun. Luovun.
Päästän irti.

Aika vähällä pärjää, kun keskittyy olennaiseen.
Olen uuden edessä.
Avoin kaikelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti