tiistai 29. toukokuuta 2012

Shamanismin fyysisyys

Shamanismin yhteydessä puhutaan usein sen henkisestä ja hengellisestä puolesta. On ruodittava alitajuntansa varjot kuntoon, oikaistavat tikku tikulta mielessä kaihertavat hirret ja tökkivät oksat. On osattava tyyntyä ja rentouttaa mielensä hiljaiseksi, jotta shamaanimatka onnistuu. On tiedettävä miten keskittää ajatuksensa ja tahtonsa.

Mutta viisas kiinnittää huomiota sopivassa määrin myös tähän maalliseen tomumajaamme, joka pingottuu luisen kehikon päälle suurena nahkana kuin rumpu. Jotta me olisimme hyvin soivia rumpuja ja sydämemme jaksaisi lyödä tahtia, on verisuonten, lihasten ja kudosten oltava kunnossa. Silloin jaksamme myös paukuttaa shamaanirumpua niin pitkään kuin tarvitsee, eikä hauis kramppaa kesken kaiken.

Muutama tovinen sitten vedin shamanismin alkeiskurssia tuvassani, ja olin lähes huomaamatta koko päivän etuviistossa istuma-asennossa. Nojasin käsillä polviin, pälätin ja rummuttelin ja helistin, mutta olin koko ajan kumarassa ja huono asento aiheutti sen, että kehon lymfakierto ja nivusten alueen suurten verisuonten verenkierto häiriintyi. Tämä näkyi seuraavana yönä kovana jalkakipuna. Joogasin keskellä yötä vintillä, jotta sain nesteet liikkeelle ja kivun väistymään.

Tästäpä paksukallokin oppi sen, että vaikka olisi koko päivän henkisten asioiden parissa, pitää myös kehoon kiinnittää huomiota. Jalat tukevasti maassa, keho auki, hengittäen kunnolla ja rentouttaen itsensä olemaan läsnä tilanteessa.

Tänään heräsin lintujen lauluun ennen kahdeksaa. Aamuaurinko paistoi peltojen yli sisälle. Keitin ison motillisen kahvia ja laitoin Korpiklaania soimaan. Tanssin. tanssin. tanssin. Kuin dervissi pyörin ja annoin liikettä selkärangalle, lantiolle, jaloille ja käsille. Yksin tanssiminen ja jumppaaminen on hauskaa. Reipas aloitus päivälle! Tänään aloitin myös viikon kestävän paaston. Palaan paastotunnelmiin viikon päästä paastopäiväkirjan muodossa.


tiistai 1. toukokuuta 2012

Kevätnuhan luontaishoitoa

Pari kevättä ehtikin mennä mukavan terveissä merkeissä, mutta kylmässä meressä juoksentelu, helteisillä vuorilla patikointi ja kovat tuulet ovat tuoneet varjopuolena kunnon kevätflunssan. Nuhasta yskän kautta poskiontelovaivoiksi etevä kröhä kaipaa täsmätroppeja.

Tukkoisen nenän kanssa ei kannata jäädä sohvalle makaamaan, sillä silloin se menee taatusti entistä pahemmin jumiin. Teen pari kertaa päivässä nenähuuhtelun kannulla, joita myydään apteekeissa ja joogakaupoissa. Sopivan lämmintä merisuolavettä kannuun ja nassu aukeaa. Käytän myös nenäsuihketta ja hieron poskiin Frantsilan Pakkaspojan luonnon kylmägeeliä¸ jonka mentholhöyryt avaavat hengitystä ja saavat silmät vuotamaan päästä.

Höyryhengitys ja yrttikeite


Keittelen sopivista ja kaapista löytyvistä yrteistä vahvaa keitettä (eilen pannussa: ruusujuuri, väinönputki, minttu, nokkonen ja virolainen nuhatee-yrttisekoitus). Keitteen muhiessa höyryhengitän sitä vetämällä höyryä oikein syvään hengittäen keuhkojen alaosaan asti. Harmi kun kotona ei ole enää mustaherukkamehua, se olisi oivallista flunssajuomaa.

Yskään ja nuhaan tuntuu toisilla auttavan kuuma tee. Jos mulla on vähänkin yskää, niin kaikki kuumat juomat pahentavat yskää ja kurkun kutinaa. Yskäkohtauksiin suosinkin jääkylmää vettä ja jääpalojen pureskelua sekä lusikallista jaloviinaa turruttamaan kurkkua sekä jäätelöä silloin kun nenä ei ole tukossa ja maitotuotteet pahentaisivat tukkoisuutta.

Laakerinlehti-etikkapakkaus


Jos poskiontelot pääsevät tulehtumaan, keittelen vesitilkassa laakerinlehtiä ja vähän etikkaa. Kastelen liemessä pyyhkeen ja painan poskille hauteeksi. Tämä sama pakkaus sopii mihin tahansa kehossa tulehdusta ja turvotusta aiheuttavaan vammaan, esimerkiksi turvonneeseen mustelmaan ja revähtäneeseen lihakseen. Pakkauksen vaikuttaessa voi makoilla selällään ja pyytää ystävää hieromaan jalkapohjia lämpimällä yrttiöljyllä. Se tuntuu miellyttävältä ja akupisteiden käsittely parantaa oloa.

Mesiangervo- ja siankärsämöjalkakylpy auttavat munuaisia pääsemään eroon taudinaiheuttajista. Kylpyveteen sopii rosmariinin ja männyn eteerinen öljy.

Flunssaisen ruokavalio


Kiinalaisen lääketieteen ohjeista mieleeni on jäänyt kehoitus välttää flunssaisena maitotuotteita ja limaa muodostavia aineksia, kuten vehnää sekä proteiinipitoisia ruokia. Tuuppaan ruokaan paljon tuoretta raastettua inkivääriä ja puristan päälle tuhdisti valkosipulia. Yksi flunssaisen suosikkiruokia on öljytilkassa paistettu chili, inkivääri, valkosipuli ja curry, johon lisään sipulia ja paprikaa, sekä vähän tomaattimurskaa, kanelia ja kardemummaa. Paistinhöyryjä hengitellään, kunnes masokismin käy ylivoimaiseksi! Mitä enemmän aivastelet, sen paremmin lima lähtee irti…

Kuuma glögi tai lämmitetty viinitilkka glögimäisillä lämmittävillä mausteilla sopivat iltajuomaksi. Ayervedinen konsti on lämmittää maitoa ja maustaa se kardemummalla, mustapippurilla, kanelilla, kurkumalla ja tilkalla sokeria.

Täsmäyrtit flunssaan


Ruoassa: sipuli, kynteli, basilika, mäkimeirami, inkivääri, sinappi, piparjuuri, wasabi, marjat (lämmittävät ja tuliset ruoat sekä pippuriset kasviskeitot)

Teenä, jalkakylpyinä ja keitteenä: musteherukan lehdet, vadelmanlehdet, kehäkukka, lehmuksenkukka, kamomilla, siankärsämö, kuusen- ja männynkerkät, islanninjäkälä, ratamo, puna-apila, timjami, minttu, iisoppi, väinönputki. Jos keuhkoputkentulehdus uusii usein, kannataa vastustuskykyä nostaa siankärsämöllä sekä auringonhatulla.

Voit jättää kommenttiosioon omat suosikkivinkkisi ja troppisi flunssan, yskän ja poskiontelotulehduksen hoitoon. Tutkimusten mukaan yli puolet poskiontelovaivoista lääkitään turhaan antibiooteilla, jotka tappavat kehosta hyödyllisetkin bakteerit.